sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Mummoenergiaa vaikka muille jakaa.

Mummo-albumin on piirtäny Anni Nykänen, joka on tällä hetkellä Helsingissä toimiva sarjakuvapiirtäjä ja graafinen suunnittelija. Hänen juurensa juontuvat Kainuuseen, Savoon ja Karjalaan, jonka kyllä huomaa mummo-hahmon puhetyylissä, joka sekoittaa Savon ja Karjalan murretta sekaisin. Mummo-albumi julkaistiiin elokuussa 2010 Sammakon kustantamana, toinen albumi Mummo 2. julkaistiin vuonna 2012 ja kolmas Mummo 3. 2014.

Mummossa ei oikeasti ole yhtä suurta juoneksi kutsuttavaa jatkumoa, vaan se koostuu stripeistä, jotka kuvaavat elämää tämän Mummon saappaissa, strippejen selvästi useimmat teemat ovat mummon leipomisen lisäksi hänen kohtaamiset nuorison kanssa, jotka ovat enemmän tai vähemmän outoja.

Usein stripeissä esiintyviä hahmoja ovat Mummo, joka on lyhyt, riipputissinen, nuorekas, energiaa puhkuva supermummo kenellä ei aika paina, Pappa, joka on Mummon mies, on rauhallisempi ja ehkä vähän vanhemman oloinen pitkä mies, joka ei kyllä hänkään liian vanhaksi käy, vaikkakin hän näyttää tuntevan ajan luissaan. Heidän lisäksi on pariskunnan pullea kissa, joka kahvia juodessaan juoksee pitkin seiniä. Viimeisenä on Mummon lapsenlapsi. Hän on tummatukkainen, välillä joissain trendeissä mukana, mutta muuten hän on perus nuorison edustaja, hyvätapainen, mutta aina ällistynyt Mummon teoista.

Mummon miljöönä on pariskunnan oma huoneisto, jossa huomaa vähän viittauksia entisaikaiseen sisustukseen, mutta ei mitää suurta ja jännää, vain tarinalle oleelliset osat on piirretty, vaikkakin silloin tarkasti ja yleensä tausta on vain valkoista, jolle hahmot heitetään tekemään mitä mihinkin strippiin sopii. esimerkiksi, jos Mummo antaa pullaa lapsenlapselle, on kuvassa yleensä vain kahvipöytä.

Mummo-sarjakuvaa piirretään suurimmaksi osaksi täysin väreittä ja ne harvat kerrat, kun värejä käytetään, ovat ne pastelleja eivätkä suuremmin hypi silmille. Piirrostyyli on aika tarkkaa, varsinkin hahmojen kasvojen ja ryppyjen suhteen. Vauhtiviivoja käytetään aina tarvittaessa, vaikka tarve tulee harvoin, mutta kun tulee, se on yleensä Mummon kutoessa terästetyn kahvin avulla.

Mummossa hauskaa on se, että se ei selviäisi yhtään niin hyvin pelkästään kuvilla tai pelkästään tekstillä. Jotkut stripit kuitenkin ovat pelkästään kissasta, jolloin tekstiä ei tarvita. Teksti yleensä kuvaa tapahtumia, joka tapahtuu kuvissa ja vain silloin kun puhutaan tulevasta tai menneestä, on teksti jotenkin liittyvää kuvan ulkopuolelle.

Mummon maailmankuva on selvästi kokeilunhaluinen, mutta silti vähän vanhanaikainen, kuten stripissä, jossa lapsenlapsi on kipeänä, antaa Mummo tälle kotikeitettyä pontikkaa, joka "tappaa pakteerit", joka on totta, mutta ei ehkä nykyään ensimmäinen konsti flunssan hoitoon. Mummolla ei ole kauheaa fitness-hirmuilua ja yhdessä stripissä hän onnittelee sukulaistaan lihomisesta, joka on mielestäni positiivinen asia ja hyvin usein mummoja kuvaava tilanne. Raha-asioissa ei Mummo tingi, vaan kaikki kupongit käytetään aina ja kaikki vähänkin ilmaiselta vaikuttava tilataan. Vallanpitäjiin Mummo ei ota kantaa niinkuin vanhassa iässä yleensä on taipumus vain olla kiinnostumatta. Mummo on reheellinen ja sanoo asiat, miten ne ovat eikä säästele, jota itse pidän hyvänä taitona. Mummo tietenkin on hyvyys itse, hiomattomassa muodossa ja hän myös rakastaa vilpittömästi kaikkia läheisiään.

Itseäni albumissa kiinnosti ensin se joku kaukainen yhtäläisyys mitä tunsin Mummon ja oma isoäitini (Mommon) välillä, molemmilla oli aina pullaa tarjolla ja silti surkutellaan, että voi kun en ehtinyt kaupassa käydä mitään ostamassa. Kun jatkoin syvemmälle paljastui mummon nuorekas puoli, joka tuo sen hauskan olon, jota voi parhaiten kuvailla "kuolen sisältä, kun tuo kalkkis yrittää olla nuori, mutta yrittäkööt, onpahan hauska näky." Mummo on siis erittäin oivallinen löytö, kun sen alun löysin nettisarjiksena ja paranee vaan, mutta tästä löysin myös piirtäjän oman toisen sarjakuvan, joka oli erittäin hauska siinä mielessä. että siinä tulee hyvin ilmi se olo, että on sekin vaan ihminen, vaikka julkisuudessa onkin.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Vastauksia Lauran kysymyksiin

1. Luetko yleensä runoja?
1. En.
2. Millaisia runoja luit Karaoke-projektia varten?
Irina Javne: Euroopan kylmin talvi: ”Helsingissä minä tunsin lapsia” (s.67)
Rakastuin tähän ajatukseen, joka tuntui tuovan esiin hyvin suomalaisen tavan patoa tunteita.
Sanna Karlström: Päivänvalossa: ”Taivas tyhjä” (s.17)
Puree aika syvän haavan nuoreen ”Ikinä en ole enempää kuin.”
Teemu Manninen: Lohikäärmeen poika: ”Tyyneysrukous” (s.39)
Olin itkeä verta, kun luin tämän kirjan muita runoja, mutta kaikki pelastui kun löytyi edes yksi, joka ei tuntunut pelleilyltä, eikä enää tarvinnut ihmetellä miksi lukee.
Henriikka Tavi: Toivo: ”Tämän olen kuullut monta kertaa” (s.41)
Olen aina itse toivonut, että ihmiset muistaisivat minut, sekä hyvässä, että pahassa, eivätkä yrittäisi kaunistella kuvaansa minusta. Tämä runo on myös siitä hyvä, että se selittää sydänsuruja hyvin.
3. Tunsitko entuudestaan runoilijaa, jonka valitsitte Karaokeen?
3. En
4. Mitä ajatuksia lukemasi runot sinussa herättivät?
4. Runot herättivät suurimmaksi osaksi hyvin eksistentiaalista ahdistusta, joko ajatuksen ja tunteen myötä tai vain ”MIKSI KUKAAN IKINÄ?!” -tavalla.
5. Aiotko jatkaa runojen lukemista itsenäisesti? (Tai jos lukenut ennenkin: Löysitkö projektin runoista uutta luettavaa?)

5. Luulen etten jatka tunteen etsimistä enempää, koska haluan löytää sen eri tavoin, kuin runoilla.